Onko koiran paikka sängyssä?

Toivotatko koirasi tervetulleeksi sänkyyn vai et? Koira-asiantuntija, Showlinkin toimitusjohtaja Johanna Tuomi kertoo, miten opettaa koiraystävä unitavoille. Lue Familon-blogista, kuinka vaikuttaa koiran heräämisaikaan ja mitä sanoo asiantuntija koiran nukkumapaikasta.

Saako koira nukkua isäntäväen sängyssä?

Toki, jos niin halutaan ja se sopii puolisollekin, jonka kanssa mahdollisesti vuoteen jakaa. Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että päätän itse näistä asioista ja siksi kaikki neljä mopsia nukkuvat vuoteessani. Minun unenlaatuani se ei pahemmin häiritse, olen uniseuralaisiini niin tottunut, sillä kautta aikain koirat ovat nukkuneet samassa sängyssä kanssani. Itse asiassa, joskus kun herään yöllä stressin tai muun häiriötekijän takia, on rentouttavaa ojentaa kätensä ja silitellä mopsia – uni tulee nopeasti uudelleen.

Minulle koirat ovat ennen kaikkea rakkaita ystäviä ja perheenjäseniä. Niillä on oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia eikä niitä inhimillistetä – vaikka ne siellä vuoteessa kanssani nukkuvatkin. Koiran ei toki tarvitse ihmisen seurassa vuoteessa nukkua ollakseen onnellinen. On ihan jokaisen koiranomistajan oma päätös missä se koira nukkuu, eikä se tee koirasta tai sen omistajasta sen parempaa tai huonompaa – oli koiran nukkumapaikka vuoteessa tai jopa ihan toisessa huoneessa.

Onko vuoteen jakamisessa koiran kanssa huonoja puolia?

Onhan toki huonojakin puolia, ilman muuta. Itse mietin usein koska löydän itsestäni punkin – vielä olen niiltä säästynyt, ihme kyllä! Unen laatu voi olla huonoa, varsinkin jos sänky on liian kapea tai koirat ovat tottuneet nukkumaan ihan kiinni ihmisessä. Ehkäpä huonoksi asiaksi on luettava myös lakanoiden ja vuodevaatteiden kuluminen tiuhemman pesurytmin vuoksi. Itse pesen tyynyn ja täkin kerran kuussa ja lakanat sekä petauspatjan- ja tyynysuojan vaihdan kahdesti viikossa – tämä toki kuluttaa tekstiilejä melkoisesti. Vinkkinä kerrottakoon, että kunnollinen petauspatja ja petauspatjan suoja on kyllä ehdoton ja niiden suhteen ei kannata säästellä!

 

koiran-uni-isännän-ja-emännän-vieressä

Miten totuttaa koira omaan nukkumapaikkaan?

Määrätietoisella kouluttamisella. Koira on erittäin oppivainen ja fiksu eläin. Koira kyllä oppii ihan mitä tahansa, kun sen sille päättäväisesti ja tavoitehakuisesti opettaa. Koira vaatii johtajuutta ja johtajan on ehdottomasti oltava oikeudenmukainen ja luotettava, tämä on mielestäni kaiken opettamisen ja kouluttamisen perusta. Helppoa se ei aina ole ja sen myönnän jo omasta kokemuksesta, mutta tavoitteeseen pääsy on kaiken vaivan ja siihen käytetyn ajan arvoista.

Voiko koiran heräämisaikaan vaikuttaa?

Itse olen aina opettanut koirani siihen, että minun heräämiseni ei tarkoita sitä, että nekin heräävät. Iltaisin, juuri ennen nukkumaan menoa käymme ulkona, pieni pikainen ja rauhallinen ”pisukäynti”. Sitten nukkumaan ja saman tien mopsit asettuvatkin paikoilleen sänkyyni. Aamulla nousen yleensä hyvin aikaisin, keitän kahvit, luen lehdet ja heräilen rauhassa – mopsit vetävät koko tämän ajan sikeitä sängyssä. Kun olen omat aamutoimeni rauhassa suorittanut, on koirieni vuoro. Jaan ruuat ja siinähän ne jo odottelevat ateriaansa. Tämän jälkeen lähdemme ulkoilemaan läheiseen metsään.

Tähän tilanteeseen olen päässyt määrätietoisella toiminnalla: en ole millään tavalla huomioinut koiraa, jos se nousee ylös samaan aikaan kun minä. Toimin kun sitä ei olisi. Fiksu koira oppii nopeasti, että ei kannata vaivautua nousemaan, kun ei siitä ole yhtään mitään hyötyä, mukavampaa on nukkua kavereiden kanssa kaikessa rauhassa ja nousta vasta sitten kun siihen on hyvä syy – eli se ruoka ja sen päälle yhdessä ulkoilu.

Minkälainen peti on koiralle sopiva?

Koiran peti on sen omaa aluetta ja siellä sen pitää saada tuntea olevansa turvassa ja rauhassa, pystyä luottamaan siihen, että näin myös on. Lapsille on hyvä jo pennun tullessa taloon opettaa se, että kun koira nukkuu, sen on annettava nukkua, sitä ei saa häiritä. Koirille on saatavana jos jonkinlaisia petejä mistä valita. Itse käytän muovikaukaloita, jotka on helppo pitää puhtaana ja niissä on helposti pestävät ja kuivattavat alustat, sillä vaihdan myös koirien petien aluset kahdesti viikossa. Omasta käytöstä poistetut tyynyt ovat myös hyviä köllöttelyalustoja, olen ommellut niihin vanhoista petauspatjojen suojista pussit. Tällöin itse tyynyä ei tarvitse pestä niin usein. Mopseista lähtee aina niin järjettömästi karvaa, että ns. pehmopedit eivät ole minulle vaihtoehto sillä koen niiden puhtaanapidon, vesipesun ja varsinkin täysin kuivaksi saamisen hankalaksi. Mutta tähänkään ei ole olemassa yhtä ainoaa totuutta, käyttökokemus sitten kertoo sen mikä kellekin on paras vaihtoehto.

 

Hyvä lakanat koiraperheeseen? Familonin percalepussilakanat ja -tyynyliinat ovat tiiviisti kudottua perkaalipuuvillaa, joka ei pölyä ja on siten käytännöllinen ja ylellinen materiaali kaikkien koiranomistajien vuoteeseen. Saatavana normaalikokoisena sekä tuplapeittoon sopivina setteinä. Sijauspatjansuojukset ovat myös hyvä tapa suojata sijauspatjaa lialta.

Julkaistu 29.11.2019