Apua lasten painajaisiin – mistä painajaisunet johtuvat

Älä tule paha uni. Tule, taas hyvä uni! Monissa perheissä lasten heräily rikkoo öitä. Yksi tavallisimpia heräilyn syitä ovat painajaiset. Kokosimme kaksi tietoiskua lasten painajaisista. Ensimmäisessä perehdymme siihen mistä painajaiset johtuvat ja miten erotat kauhukohtauksen painajaisesta. Katso ja kuuntele tietoiskumme, jonka on laatinut terveydenhoitaja ja pediatrinen unihoitaja Sari Tammikari Muksuperheen unesta.

Katso ja kuuntele tietoisku klikkaamalla ylläolevaa kuvaa.

 

Mistä painajaiset kumpuavat

Aikuinen ihminen näkee noin puolitoista tuntia unia yhden yön aikana. Unia nähdään eniten kevyessä REM-unessa, mutta myös syvän unen aikana. Lasten unessa on määrällisesti enemmän REM-unta kuin aikuisten unessa, niinpä lapset näkevätkin unia aikuisia enemmän.

Ihan pienen lapsen ymmärrys toden ja unen välillä on hatara. Se, mitä unessa tapahtuu, on lapselle totta. Niinpä lapsen voi olla vaikea rauhoittua pelottavaan uneen herätessään ja hän tarvitsee siihen aikuisen apua.

Vasta lähempänä kouluikää lapsi alkaa hahmottamaan unen unena. Kun vanhempi lapsi herää yöllä painajaiseen, hän saattaa todeta itsekseen: ”Huh, se olikin vain unta!” ja jatkaa uniaan sen jälkeen.

Unet kumpuavat arkipäivän kokemuksista. Melkein mikä tahansa asia, joka on säväyttänyt meitä, voi siirtyä uneen. Painajaisia voisikin kutsua alitajuntamme hälytyskelloiksi. Kun arkeamme varjostaa jokin stressaava asia, alamme nähdä painajaisia, joiden teema kytkeytyy käsillä olevaan asiaan.

Ymmärtämällä uniemme kuvastoa, voimme oppia ymmärtämään itseämme tai lastamme. Kanadalainen psykiatri Montague Ullman on kehittänyt menetelmän, jossa unien avulla kasvatetaan itsetuntemusta. Menetelmää käytetään myös Suomessa.

Painajaisten kuvasto muovaantuu lapsen kehitystason mukaisesti. Kun pieni taapero näkee painajaisia lastenohjelman rujon näköisestä hahmosta, leikki-ikäinen voi pelätä kuollakseen salaman iskevän kotitaloonsa. Kouluikäisen ahdistavat unet voivat olla lähtöisin kaverisuhteista, tai erilaisista suorituspaineista.

Kuinka oppia erottamaan kauhukohtaus ja painajaiset toisistaan?

Toisinaan perheiden öitä häiritsevät kauhukohtaukset. Ne sekoitetaan usein painajaisiin mutta kyseessä on kaksi täysin erilaista ilmiötä ja vanhemman on hyvä oppia erottamaan nämä toisistaan. Taipumus kauhukohtauksiin kulkee yleensä suvussa ja niitä aktivoi usein univaje ja liiallinen kuormitus.

Lasten unet ja painajaiset

Katso vinkit painajaisunia näkevän lapsen auttamiseksi tietoiskun toisesta osasta.

Lisää vinkkejä lasten uniin Sari Tammikarin Muksuperheen uni -sivustolta.

Julkaistu 24.8.2022