Levossa luovuus kukkii
Sinä olet luova. Kaikki ovat, eikä muuta pysty tutkimukset tai todisteet väittämään. Silti harha siitä, että luovuus työelämässä kuuluisi tietyille ammattikunnille, elää vahvana. Onko luovuus työelämässä pinnallista ja miten sen voisi houkutella esiin? Haastattelimme Familonin työhyvinvoinnin juttusarjan kolmannessa osassa luovuusasiantuntija Krista Launosta.
Luovuus on koko ihmisyyden mitta, se erottaa meidät roboteista. Vaikka tietoa luovuudesta on paljon, aivojen toimintaa ei vielä osata selittää. Siksi tekoäly ei yllä luovuudessa inhimillisen tasolle. Luovuus on myös muotisana, se on kirjattu arvoihin ja ohjelmiin, mutta sovelletaanko luovuutta sitten luovasti työelämässä? Suomalaisia voi ihan reilusti pitää luovana kansana – tuleehan meiltä väkilukuun nähden huima määrä säveltäjiä, keksijöitä ja innovaattoreita. Työelämän nykytahti ja vaatimus tehokkuudesta ja tuotteliaisuusta eivät varsinaisesti kuitenkaan luovuutta ruoki.
Luovuus ei ole tehdastyötä
Luovuus ja luottamus kulkevat käsikädessä. Hyvässä luottavaisessa ilmapiirissä työntekijät päästävät helpommin luovuutensa valloilleen. Esimerkiksi etäpäivät ovat valtava mahdollisuus luovalle ajattelulle, kun tutun työpöydän äärestä siirretään ajattelu muualle. Uusia ajatuksia saattaa kirvota, vaikka pyykinpesukonekin pyörähtäisi taustalla pyörimään. Kuten yleisesti melko hyvin ymmärretään, luovuus ei katso kelloa tai työaikaa. Ideat ja kokeilu harvoin syntyvät työpisteellä. Kaikki kyräily ja epäluottamus taas pelottavat luovuuden pois.
Luovuus on rohkeutta, kykyä ja asennetta luoda jotain uutta,
joka on käytännöllistä ja/tai merkityksellistä.
Toinen luovuuden karkottaja on pelko, yleisimpänä epäonnistumisen pelko. Toiset pelkäävät häpeää. Ideointipalaverit ovat monelle paikka, missä luovuus vetäytyy, ja lopputuloksena päästään vain vähiten huonoon vaihtoehtoon. Kun pelon takana vaikuttavia asioita ruvetaan purkamaan ja tiedostamaan, pelko usein kesyyntyy ja tunne helpottaa. Itsetuntemus on tärkeä työkalu. Kun pelko nostelee päätään, kannattaa kuulostella itseään, ja miettiä voisiko toimia jotenkin toisin.
Pelkoa vielä suurempi uhka luovuudelle on kiire ja stressi. Ihmisestä ei voi tiristää uusia mullistavia ratkaisuja ulos paineen alla. Aivot luovat uutta kekseliästä ja nerokasta hitaasti. Siihen tarvitaan lepoa. Palauttava, hyvä uni on luovuuden ylin ystävä.
Boksin ulkopuolella? Krista käyttää luovuudesta puhuttaessa mieluummin käsitettä laajentaa horisonttia.
Unen lisäksi luonto houkuttelee monen luovuuden esiin, mikä liittyy ehkä luonnon rentouttavaan vaikutukseen. Kun Kristan luovuus on jumissa, hän lähtee metsään ja palaa sieltä yleensä valmis ratkaisu mukanaan. Kun pitää nopealla aikataululla saada vaikka teksti valmiiksi, ei kannata puskea väkisin, vaan päästää irti. Krista muistuttaa, ettei metsässäkään saa yrittää liikaa, vaan olla rento ja luottaa idean syntymiseen.
Annetaanko ihmisten luovuudelle tilaa ja mahdollisuuksia? Rohkeimmissa yrityksissä vapautetaan varsinaiselta työnteolta puoli päivää viikossa uuden luomiselle. Jos yksikin ihminen keksii tarpeeksi huikean idean tai tuotteen, se on yksinkertaisesti kannattavaa, vaikka kyseessä olisi 100 hengen yritys. Näin on syntynyt muun muassa Google Earth -karttapalvelu.
LUOVA TAUKO -harjoitus
Kristalta kysytään usein neuvoa, kuinka olla luovempi. Seuraava yksinkertainen harjoitus valjastaa alitajunnan käyttöön, eikä itse tarvitse tehdä juuri mitään. Alitajuntaan on tallentunut koko elämän ajalta valtava tietopankki käyttöömme, ja tästä tietosammosta voi löytyä vastauksia ja ratkaisuja, kun vaan luotamme, että tieto on meissä.
1. Mieti ongelmaa / haastetta ja muotoile se kysymykseksi.
Vaikka alitajunta on fiksu, sille ei kannata antaa työstettäväksi montaa monimutkaista asiaa kerrallaan. Ongelma tai kysymys pilkotaan yhdeksi yksinkertaiseksi kysymyslauseeksi. Lausetta toistetaan päivän mittaan monta kertaa. Oleellista on olla rento ja stressaamatta, sillä luovuutta ei voi pakottaa.
2. Mene nukkumaan.
Alitajunta työskentelee öisin. Päivän aikana sille syötetty kysymys saa aamulla herätessä vastauksen.
Luova tauko -harjoitus löytyy Kristan kirjasta Luovuus lähtee käsistä. Harjoitusta ei kuitenkaan kannata tehdä, jos kärsii pahoista uniongelmista. Kirjasta löytyy vaihtoehtoinen harjoitus, mikä tehdään hereillä ollessa.
Voisiko sinun organisaatiosi voida luovemmin? Luovuus rakastaa lepoa. Hyvän unen lahja välittää viestin levon merkityksestä.
Kirjoitus on kolmas osa Familonin neliosaista Työhyvinvoinnin juttusarjaa. Lue ensimmäiset kaksi kirjoitusta työhyvinvoinnin trendeistä ja pehmeämmistä arvoista sekä uniergonomiasta.
Tilaamalla Familonin uutiskirjeen pysyt ajan tasalla uutisistamme.
Rekisteröidy ja tilaa uutiskirje
Lähde: Luovuusasiantuntija, taideterapeutti Krista Launonen