Kauniita unia jäisissä maisemissa

Tuolla jossain on pitkälle kevääseen saakka aina talvi, jäistä ja kaunista. Siellä merimiehet eivät elä aivan samaa arkea meidän maakrapujen kanssa.

Suomen uusin jäänmurtaja Polaris aloitti liikennöinnin 9. tammikuuta ja on ehkä yksi eksoottisimmista paikoista, missä Familonin vuoteilla nukutaan. Ensimmäisenä talvenaan se murtaa jäätä Perämeren pohjukassa Kemin, Tornion ja Oulun edustalla.

Haastattelimme Polariksen kokkistuertti Jani Reinikaista, jolla on hauskalta kuulostava työnkuva jäisellä merellä: hän vastaa kaikesta kodinomaisesta laivalla. Keittiön esimiehenä hän vastaa ruuasta sekä kaikkeen asumiseen liittyvästä.

Laivassa nukutaan Janin valitsemilla Familonin patjoilla, tyynyillä, peitteillä ja liinavaatteilla. Uuden jäänmurtajan henkilökuntatilat ovat poikkeuksellisen isot, ja itse hän asuttaa jopa reilun 30 nelilön hyttiä, mihin tulvii päivisin valoa kahdeksasta suuresta venttiilistä. Laivan 17 asukkaalla on omat kylpytilat sekä yhteinen viihtyisä saunaosasto, mistä löytyy merimiehiltä kiitosta saaneet Familon-kylpy- ja -käsipyyhkeet.

Voisi kuvitella, että meren hiljaisuudessa, pimeydessä ja ärsykkeettömyydessä nukkumisolosuhteet olisivat mitä mainioimmat. Vai voiko hiljaisuus olla liiallista?

Itseasiassa päinvastoin. Laivan tehdessä työtään, eli murtaessa puolimetristä jäätä, syntyy korvissa soiva meteli. Jään rytinä hiljenee vain laivan pysähtyessä, eikä sitä pääse missään laivalla pakoon.

Mies vaikuttaa silti oikein tyytyväiseltä unielämäänsä.

Itseasiassa nukun paremmin laivalla, vaikka kotona on juuri tullut vaihdettua uuteen patjaan. Kroppa on eri tavalla virkeä laivalla vietetyn yön jälkeen.

Melu ei ole miehen hyvän unen tiellä, muttei kai hyvä patja yksin riitä selittämään parempia yöunia laivalla? Tietty elämän säännöllisyys varmasti vaikuttaa asiaan, ja monesta laivan henkilökuntaan kuuluvasta poiketen Jani ei joudu tekemään vuorotyötä. Päivät alkavat aina neljän maissa aamulla.

Jäänmurtaja PolarisKuva: Arctia Oy

Vaatiiko elämä laivalla erityisluonnetta?

Sanotaan, etteivät kaikki sopeudu merimieselämään. Työjaksot kestävät 20 päivää kerrallaan, sitten koittaa 10 päivän vapaa. Ei vapaa-ajan kuitenkaan niin kovasti tarvitse poiketa normaalista: luen, katselen televisiota, käyn laivan kuntosalilla ja saunon iltaisin.

Entä ulkoilu?

Keväisin saatan tehdä kävelylenkkejä laivan kannella, mutta kylmemmällä säällä on päiviä, jolloin ulkona ei tule käytyä juuri ollenkaan.

 Jani allekirjoittaa Jäänmurtajan hyvän unen salat, joiksi arvelin

  • huonoa nettiyhteyttä
  • virikkeiden vähyyttä ja elämän yksinkertaisuutta
  • rauhoittavaa horisonttia ja aavoja maisemia sekä
  • yksin nukkumista.

 

Pääkuva: Tim Bird.

Julkaistu 24.3.2017