Unelle pyhitetty makuuhuone

Eeva Kolun hyvää unta käsittelevän juttusarjan kolmannessa osassa pureudutaan unihygieniaan. Poimimme Familon-blogiin vinkit hyvään uneen houkuttelavasta makuuhuoneesta.

Tee sinäkin makuuhuoneestasi hyvälle unelle otollinen tila unihygienian yksinkertaisia periaatteita noudattamalla. 

Viileä makuuhuone. Viileä makuuhuone edistää unta, koska nukkuminen vaatii ruumiinlämmön laskua noin yhden asteen verran. Kuulostaa loogiselta – onhan luonnossakin yöllä viileämpää kuin päivällä. Useimmille ihmisille ihanteellinen makuuhuoneen lämpötila on noin 18 astetta.

Sängyn pyhittäminen tarkoitukseensa. Erityisesti yksiössä asuessani minulla oli tapana tehdä töitä, katsoa leffoja, syödä ja yleisesti ottaen vain hengailla sängyssä. Nykyään pyrin siihen, että minulla on paikka, johon aivan tietoisesti menen nukkumaan. Unihygieniaohjeissa suositellaankin, että jos uni ei tule noin puolessa tunnissa, on syytä poistua sängystä tekemään jotain rauhallista tai rentouttavaa.

Unihygienian noudattaminen on tieteellisten tutkimusten mukaan tehokkaampi keino uniongelmien hoitoon kuin unilääkkeet.

Pimeys. Jotkut tykkäävät pimennysverhoista, minulle parhaiten toimii unimaski. Sen olen huomannut verrattomaksi avuksi nyt, kun valon määrä on kevättä kohden suorastaan dramaattisesti lisääntynyt. Hyvän löytäminen voi kestää - tein ainakin kolme hutiostosta ennen kuin löysin oikeasti miellyttävältä tuntuvan maskin, joka myös pysyy päällä koko yön.

Unihygienia_pimennysverhot_vai_unimaskiEevan vuoteeseen on pedattu tummansini-valkoraidalliset Raita-pussilakanat.

Puhtaus ja siisteys. Tämä on nyt ehkä sitten sitä kirjaimellista unihygieniaa. Ihmisen iho on pinta-alaltaan valtavan suuri elin, ja sitä irtoaa yön aikana melkoinen määrä hikeä, talia, kuollutta ihosolukkoa ja kosmetiikkaakin. On hyvä muistaa, että patjat, tyynyt ja peitot ovat hygieniatuotteita. Aamulla vuotava tai kroonisesti tukkoinen nenä voi olla merkki siitä, että vuodehygieniassa on parantamisen varaa.

Petivaatteiden säännöllinen pesu ja vaihto. Laadukasta patjaa voi hyvällä huollolla käyttää 10 vuotta, peitto suositellaan vaihdettavan neljän vuoden välein ja tyyny kahden. Peitot, tyynyt ja patjansuojukset kannattaisi myös pestä pari kertaa vuodessa! Familonin uusi Feel Aerelle-tyyny on suunniteltu erityisen hyvin käyttöä ja pesua kestäväksi – sen luvataan olevan litistymätön. Kuulostaa hyvältä! Salaisuus on spiraaliontelokuidussa, joka palautuu muotoonsa useidenkin pesujen jälkeen.

Lue Uusi muusa -blogista koko alkuperäinen kirjoitus unihygieniasta.

Juttu on Eeva kolun kolmas hyvää unta käsittelevän juttusarjan kolmas kirjoitus. Lue edelliset kaksi kirjoitusta uneen rauhoittavista restoratiivisista asennoista ja makuuhuoneen feng shuista.

Unihygienia_miksi_nukumme_matthew_walker

Julkaistu 26.3.2019