Haastattelussa Bo LKV:n luova johtaja Peeta Peltola

Bo LKV on kiinteistövälitystoimisto, joka lupaa tehdä ”sinun kodistasi toisen unelman”. Bo:n asunnon myyjälle tarjoama palvelukonsepti perustuu hieman erilaiseen lähestymistapaan, jossa tehdään paljon sen eteen, että kodin parhaat puolet välittyvät ostoehdokkaille asti. Bo-tiimiin kuuluu sisustusammattilaisia, jotka heilauttavat taikasauvaansa myyntikohteissa muun muassa Familonin kodintekstiileillä sisustaen.

Minkälaista lisäarvoa Bo:n stailaus tuo myyntikohteelle?

Välittäjän vierailua seuraa asunnon kuvaukset. Emme koskaan vain dokumentoi asuntoa kameralle. Stailaaja ja kuvaaja tekevät yhteistyötä ja sopivat yhdessä parhaat kuvakulmat. He toimivat tiiminä ja näkevät todella vaivaa, jotta kodin parhaat puolet nousevat esiin ja kuviin onnistutaan vangitsemaan kodin henki.

Muuttuuko myyntikohteiden ilme radikaalisti?

Etenkin vanhat asunnot, joissa on paljon tavaraa ja värejä, muuttuvat riisutummiksi. Valmiiksi siivottu, moderni asunto ei välttämättä kaipaa juurikaan freesausta. Viimeisen päälle puunattu, valmiiksi tyylikäs kotikin hyötyy laadukkaista kuvista.

Nimeä tyypillinen moka, mihin asuntomyyjä sisustusratkaisuissa sortuu?

Tavaran määrä. Saamme usein karsia todella paljon niin isoa kuin pientäkin tavaraa pois. Tuoleja on tyypillisesti paljon, sellainen seisoo monesti joka nurkassa. Tila hahmottuu paremmin, kun sitä ei olla täytetty tavaralla. Tasojen päälle jää huomaamatta isoja tavaramääriä, joita ei ehkä itse näe. Niiden siivoaminen pois avartaa kummasti.

Kerro tämän syksyn sisustustrendeistä?

Oma erottuva tyyli on vaihtuvia villityksiä tai tiettyjä design-hankintoja isompi juttu. Kierrätys on kunniassa, ja esimerkiksi Ikea on lanseerannut palvelun, missä se ostaa takaisin omia vanhoja tuotteitaan kuluttajilta myydäkseen ne edelleen eteenpäin.

70-luvun fiilistä voi aistia sisustuksessa, mihin se tuo konkreettisella tasolla muun muassa keltaisen lämpimiä sävyjä, pylväät ja pyöreät muodot: orgaaniset kaaret toistuvat matoissa ja sohvissa, ja esimerkiksi pöytien aiemmin niin ohuet metallijalat ovat väistyneet muhkeampien muotojen tieltä.

Ajankohtaisten värien skaala on laaja ja sisustajan on helppo valita omaan makuunsa sopivia trendivärejä esimerkiksi punaisen monista eri sävyistä tai sitten ihan toisesta maailmasta heleämmän vaaleansinisen.

Kestävät valinnat, maanläheisyys ja pitkäikäisyys ovat tulleet jäädäkseen. Muutoksen huomaa vaikkapa sisustusblogeja lukemalla. Ennen bloggarit esittelivät uusia hankintojaan, nyt nähdään arvoa ekologisemmissa sisustusratkaisuissa ja aidoissa materiaaleissa, kuten puu, keramiikka, pellava ja kivi.

 Familon Korsi -pellavalakanat Bo LKV:n makuuhuonestailauksessa

Bo LKV:n Helsingissä myynnissä ollut asunto sai makkariin pehmeän ilmeen Familonin Korsi-pellavalakanoista.

Vinkit makuuhuoneen sisustukseen?

Simppeli tyyli toimii makuuhuoneessa, missä vähemmän on enemmän. Makuuhuoneessa jos missä ei saa olla liikaa ylimääräistä tavaraa. Juuri nyt makkareissa kuumaa ovat aiempaa keveämmät sängynpäädyt ja puurimoitukset, joita näkee ovina, väliseininä ja kaapinseininä. Aina tarvitse olla jotain uutta – myöskään makuuhuoneessa. Tekstiileillä on tarvittaessa helppo tehdä ajankohtainen ilme.

Makuuhuoneeseen on trendikästä luoda hotellimaista tunnelmaa, mikä ilmenee nyt esimerkiksi makuuhuoneiden kokolattiamattoina. Ylellistä, hotellimaista tunnelmaa luo myös huonekorkeus, mitä voi huijata sijoittamalla verhoille kiskot kattoon, mikä on matalampia verhotankoja eleettömämpi vaihtoehto.

Bo LKV Peeta Peltola

Minkälainen on Peetan unelmakoti?

Unelmakotini on korkea, loft-tyyppinen, makuuni sopivasti hieman raffi tila. Seinissä revityn tapetin alta saa pilkottaa betoniseinä. Yksityiskohdat ovat minulle tärkeitä, ja sellainen voi olla vaikka vanha ovenkahva, kaareva seinä tai ikkunasta näkyvä puu.

Ensiasuntoni on parhaillaan remontissa. Kaikki menee uusiksi lattiasta kattoon. En kuitenkaan halua, että remontti pyyhkäisee kaikesta liian uuden näköistä. En kaihda sisustuksessa tummia sävyjä, ja kotiini tulee savutammipuinen keittiö sekä rouhean tumma parketti.

Mikä inspiroi sinua juuri nyt?

Tanskalainen design, kuten arkkitehtitoimistot Frama ja Norm Architects, jotka tekevät makeita juttuja.

Bo LKV:n ja Familonin vuoden 2019 yhteistyössä Bo LKV:n stylistit sisustavat Bo:n myyntikohteita Familon Home -kodintekstiileillä. Sisustusammattilaisten suosikeiksi nousivat Familonin Percale- ja Pellava-lakanat. Seuraa Familonin (familon_fi) ja Bo:n Instagram-tilejä (bo_helsinki, bo_espoo, bo_turku ja bo_tampere) ja bongaa stailauksista Familonin petauksia!

 

Kuvat: Mikael Pettersson

Julkaistu 15.8.2019