amfori BSCI -jäsenyys asettaa raamit ihmisoikeuksien noudattamiselle

Familon noudattaa amfori BSCI:n jäsenenä toimintaperiaatteita, jotka edellyttävät ihmisoikeuksien kunnioittamisen kaikessa Familonin ja Familonin yhteistyökumppaneiden toiminnassa aina työturvallisuudesta syrjintäkieltoon.

Familon on alkuvuonna 2019 hyväksytty amfori BSCI:n jäseneksi. Olemme ylpeänä mukana BSCI-jäsenverkostossa, joka pyrkii toiminnallaan sosiaalisesti kestävämpään kaupankäyntiin. Foreign Trade Associationin perustama ohjelma perustuu ajatukselle, jonka mukaan kansainvälisellä kaupalla on suuret vaikutusmahdollisuudet sosiaalisen vastuun toteutumiseen. Ihmisoikeuksia täytyy kunnioittaa kaikkien jäsenyritysten ja niiden yhteistyökumppaneiden toimitusketjujen kaikissa vaiheissa.

amfori BSCI:n toiminta perustuu auditointeihin, koulutuksiin, tiedon jakamiseen ja vaikuttamistyöhön, jotka tähtäävät työolosuhteiden kokonaisvaltaiseen parantamiseen. Osa Familonin hankinnoista on peräisin Euroopan ulkopuolelta, ja uskomme BSCI-jäsenyyden tarjoavan keinoja vastuullisten ja luotettavien yhteistyökumppaneiden valintaan niin kaukaisissa maissa kuin lähialueilla.

amfori BSCI:n toimintaperiaatteet (tiivistetysti)

Yritykset, jotka ovat hyväksyneet amfori BSCI:n toimintaperiaatteet, sitoutuvat kunnioittamaan ihmisoikeuksia noudattamalla niitä oman vaikutuspiirinsä puitteissa jatkuvan kehittämisen periaatteen mukaisesti. Myös yhteistyökumppaneidensa edellytetään huolehtivan siitä, että yritysten työskentelyolosuhteita kehitetään jatkuvasti.

Järjestäytymis- ja neuvotteluoikeus

Yhteistyökumppaneiden tulee a) kunnioittaa työtekijöiden vapaata ja demokraattista järjestäytymisoikeutta, b) olla syrjimättä työntekijöitä ammattiliiton jäsenyyden johdosta ja c) kunnioittaa työntekijöiden järjestäytynyttä neuvotteluoikeutta. Niissäkin maissa, joissa ammattiyhdistystoiminta on laitonta, yhteistyökumppaneiden on kunnioitettava tätä periaatetta ja sallittava työntekijöiden vapaasti valita itselleen omat edustajansa, joiden kanssa yhtiö voi keskustella työpaikan asioista.

Syrjintäkielto

Yhteistyökumppanit eivät saa syrjiä, sulkea yhteisön ulkopuolelle tai suosia ketään sukupuolen, iän, uskonnon, rodun, yhteiskuntaluokan, syntyperän, yhteiskunnallisen taustan, vammaisuuden, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansallisuuden, ammattiyhdistyksen tai muun laillisen järjestön jäsenyyden, poliittisen suuntautumisen tai poliittisten mielipiteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perhevelvoitteiden, aviosäädyn, sairauden tai muun syrjinnälle altistavan olosuhteen vuoksi.

Oikeudenmukainen korvaus

Yhteistyökumppanit noudattavat tätä periaatetta kunnioittamalla työntekijöiden oikeutta saada oikeudenmukainen korvaus, joka on riittävä turvaamaan kohtuulliset elinolot heille itselleen sekä heidän perheilleen sekä laissa määrätyt sosiaalietuudet.

Kohtuulliset työajat

Työntekijöiden ei edellytetä työskentelevän säännönmukaisesti enempää kuin 48 tuntia viikossa. Sovellettavaa kansallista lainsäädäntöä, alan normeja tai työehtosopimuksia on tulkittava ILO:n määrittelemän kansainvälisen viitekehyksen perusteella. Ylityön tekeminen tulee olla poikkeuksellista ja vapaaehtoista ja siitä tulee maksaa korotettua palkkaa.

Työterveys ja -turvallisuus

Työntekijöiden ja paikallisyhteisöllä on oikeus terveelliseen työ- ja elinympäristöön. Heikommassa asemassa olevat henkilöt, kuten – mutta näihin rajoittumatta – nuoret työntekijät, äskettäin synnyttäneet tai raskaana olevat naiset tai vammaiset henkilöt, nauttivat erityissuojaa.

Lapsityön kielto

Yhteistyökumppanit noudattavat tätä periaatetta siten, etteivät he välittömästi tai välillisesti teetä työtä lapsilla, jotka ovat nuorempia kuin laissa määrätty oppivelvollisuuden päättymisikä, mikä on ILO:n määrittelemiä poikkeustapauksia lukuun ottamatta vähintään 15 vuotta.

Nuorten työntekijöiden erityinen suojelu

Nuoria henkilöitä työllistäessään on huolehdittava, että a) nuorten suorittamat työtehtävät eivät todennäköisesti aiheuta haittaa heidän terveydelleen tai kehitykselleen; b) nuorten työajat eivät haittaa heidän koulunkäyntiään, heidän osallistumistaan toimivaltaisen viranomaisen hyväksymään ammatilliseen ohjaukseen tai heidän valmiuksiaan hyödyntää koulutus- ja valmennusohjelmia.

Epävakaiden työsuhteiden kielto

Yhteistyökumppanit noudattavat tätä periaatetta a) varmistamalla, etteivät heidän solmimansa työsuhteet aiheuta turvattomuutta tai heikennä työntekijöiden sosiaalista tai taloudellista asemaa; b) huolehtimalla siitä, että työtehtävien suoritus perustuu hyväksyttyyn ja dokumentoituun työsuhteeseen, joka noudattaa maan lakeja, tapoja ja käytäntöjä sekä kansainvälisiä normeja, sen mukaan, mikä tarjoaa laajimman suojan.

Pakkotyön kielto

Yhteistyökumppaneiden ei tule osallistua minkäänlaiseen toimintaan, joka perustuu orjuuteen, pakkotyöhön, velkaorjuuteen, riistoon, työvoiman laittomaan kauppaan tai tahdonvastaiseen työhön. Yhteistyökumppani voidaan katsoa osalliseksi tällaiseen toimintaan, jos se hyötyy yhteistyökumppaninsa osallistumisesta tämänkaltaiseen työvoiman käyttöön.

Ympäristönsuojelu

Yhteistyökumppanit noudattavat tätä periaatetta ryhtymällä tarvittaviin toimenpiteisiin estääkseen ympäristölle syntyviä vahinkoja tämän kuitenkaan rajoittamatta tässä luvussa määriteltyjä erityistavoitteita. Yhteistyökumppaneiden tulee arvioida toimintansa merkittävät ympäristövaikutukset ja ottaa käyttöön tehokkaat toimintatavat ja menettelyt ympäristövastuunsa kantamiseksi.

Eettinen liiketoiminta

Yhteistyökumppanit noudattavat tätä periaatetta pidättäytyessään kaikenlaisesta korruptiosta, kiristyksestä tai kavalluksesta sekä kaikenlaisesta lahjonnasta mukaan lukien kaikenlaisten asiattomien rahallisten tai muiden palkkioiden lupaaminen, tarjoaminen, antaminen tai vastaanottaminen.

amfori BSCI:n toimintaperiaatteet perustuvat kansainvälisiin sopimuksiin, joita ovat mm. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, liiketoimintaa ohjaavat lapsenoikeusperiaatteet, yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevat ohjaavat periaatteet, OECD:n toimintaohje, YK:n Global Compact -aloite ja Kansainvälisen työjärjestön (ILO:n) työympäristön ja toimitusketjujen kehittämistä koskevat yleissopimukset ja suositukset.

 

Lue lisää: https://www.amfori.org/content/amfori-bsci

Julkaistu 2.4.2019